Huivin ”romantisoimisesta”

Annamari Sipilä kirjoitti Helsingin Sanomien sunnuntailiitteessä 15.4.2017 muslimien huivien romantisoimisesta kolumnissaan ”Älkää romantisoiko muslimien huiveja”. Hänen mielestään ”Suomessa on vallallaan huivien romantisointi”, jolla hän viittaa siihen, että huivin puolestapuhujilla ei riitä solidaarisuutta niille, jotka haluaisivat huivin hylätä. Hän katsoo, että tukea osoitetaan vain naisten oikeudelle käyttää huivia ja unohdetaan yksilö, ihminen huivin sisällä.

Sipilä tuntuu näennäisesti argumentoivan neutraalin suhtautumisen puolesta mutta samalla rinnastaa itse huivin käytön alistumiseen ja patriarkaaliseen kulttuuriin, eikä hänellä itsellään tunnu riittävän solidaarisuutta naisia kohtaan jotka huivia haluavat käyttää. Sipilä paheksuu huivin ”romantisoijien” keinoa kampanjoida huivin käytön puolesta pukeutumalla itse huiviin osoittaakseen tukensa maahanmuuttajanaisille (jotka eivät muuten varmaan ole ainoita huivin käyttäjiä) ja kirjoittaa, että ei usko miljoonien huivipakkoa vastaan taistelevien naisten ilahtuvan nähdessään länsimaalaisia naisia huivia romantisoimassa ja asettumassa näin pakkovallan puolelle. Tämä on todella hämmentävää. On syytä muistaa että kaikki riippuu kontekstista. Tällä hetkellä maailmassa on tasan kaksi valtiota joissa huivin käyttö on säädetty laissa; Iran sekä Saudi-Arabia. Euroopassa on enemmän maita jotka jollain tavoin rajoittavat hijabin käyttöä.

Esimerkiksi Iranissa vielä 1900-luvulla Pahlavi -dynastian aikaan tilanne oli aivan toinen kuin nyt. Shaahi Reza Shahin pakkomodernisaatio teki huivin käytön laittomaksi ja 1930-luvulla poliiseilla oli valtuudet voimakeinoin riisua naisten hijabit jos nämä tätä lakia rikkoivat. Tämä johti shaahin tavoitteiden vastaisesti monien konservatiivisempien naisten syrjäytymiseen yhteiskunnallisesta elämästä, sillä nämä eivät halunneet poistua kotoaan ilman huivia. Samoin voidaan luoda katse nykypäivän Ranskaan, josta levisi jokin aika sitten burkini-kiellon yhteydessä internetiin kuvia poliiseista rannalla pakottaen burkiniin pukeutuneen naisen riisumaan tämän länsimaalaisen sekularismin ja liberalismin mieleen ilmeisesti liian peittävän vaatteensa.

Tilanne nykypäivän Iranissa, jossa hijabin käyttö tehtiin lailla pakolliseksi vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen, ei ole sen parempi. Huivipakko on selvästi osa vallanpitäjien pakkovaltaa ja vallankumouksen symboliikkaa. Naisten kehot kun valitettavasti ovat kautta aikain olleet politiikan tekemisen näyttämö. Samoin kuin Pahlavin ajan Iranissa naiset taistelivat oikeudestaan käyttää huivia, ovat he nyt kampanjoineet taistellakseen huivipakkoa vastaan, jonka katsovat olevan osa naisia alistavaa politiikkaa. Esimerkiksi vuonna 2014 perustetun My Stealthy Freedom -kampanjan internet -sivuilla monet naiset ilmaisevat näkemyksensä siitä, miten huivi menettää merkityksensä kun naisten valinnanvapautta rajoitetaan. Eräskin nainen kirjoittaa: ”Ehkä jopa valitsisin huivin käytön itse jos se olisi mahdollista. Nyt kuitenkin kampanjoin sitä vastaan sillä minulla ei ole edes mahdollisuutta valita”. Samankaltainen tilanne on monissa Euroopan maissa, joissa huivin käyttöä on erinäisin laein rajoitettu. Kaikki on siis täysin kiinni kontekstista. En näe mitään ristiriitaa sen välillä, että tukisin iranilaisten naisten pyrkimyksiä päästä irti huivipakosta ja samaan aikaan osallistuisin Euroopassa solidaarisuuskampanjaan, jossa naisten oikeuksia käyttää huivia tuetaan. Sipilä tuntuu nostavan ongelmaksi juuri huivin, ei niinkään valinnanvapauden rajoittamisen.

Kolumni kompastuu moniin epäkohtiin, yhtenä näistä Sipilän viittaus hänen mielestään huivin ”romantisoijien” epäonnistuneesta vertauksesta hijabin ja ”isomummun lypsyhuivin” välillä. Isomummun huivilla kun Sipilän mukaan oli puhtaasti käytännöllinen funktio, toisin kuin muslimien huivilla. Sipilä argumentoi, että samaan aikaan isomummolla oli kuitenkin vapaus käydä naimattomana naisena hiukset vapaana hulmuten tansseissa ja ”päästää poikia aittaansa yöjuoksulle”, saaden välitettyä orientalistiselle diskurssille tyypillisesti kuvan länsimaisista naisista vapaina ja liberaaleina ja musliminaisista uskontonsa vuoksi sorrettuina. Myös väite ”isomummon huivin” puhtaasti käytännöllisestä funktiosta on lisäksi osin virheellinen. Toki maaseudulla huivi oli entisaikaan ennen kaikkea käytännöllinen vaatekappale, mutta huivin- sekä erilaisten päähineiden käytöllä on Suomessa yleisesti pitkä perinne. Naisen päähine kertoi ennen tämän yhteiskunnallisen aseman. Siinä missä aateliset pukeutuivat hattuun, kuului työväenluokkien vaatetukseen yleensä huivi. Vielä 1900-luvun alussa saatettiin myös ilman päähinettä liikkumista pitää naiselle paikoin sopimattomana. Aiheesta on kirjoitettu jopa Helsingin Sanomissa.

Sipilä katsoo, että huivin käytön puolustajat pelaavat patriarkaatin pussiin ajamalla huivin oikeuksia, vaikka tekee itse aivan samaa. Hänen näennäisesti neutraalia suhtautumistaan huiviin kannattava kolumninsa kompastuu siis samaan kuin monet muutkin länsimaiset huivin käyttöön kantaa ottavat puheenvuorot: eurosentriseen, orientalistiseen näkökulmaan ja yleistykseen musliminaisista alistettuina, vailla omaa tahtoa ja islamista kontrolloivana ja homogeenisenä uskontona. Hän yleistää musliminaiset joko hijab-pakkoa vastaan taisteleviksi tai alistetuiksi. Iranilainen aktivisti ja bloggaaja Hoda Khatebi kirjoittaa tästä blogissaan viittaamalla palestiinalaisen Edward Saidin ajatuksiin orientalismista: “länsimainen kirjallisuus ja ajattelutapa luo ja pitää yllä ajatusta musliminaisista uskontonsa vuoksi alistettuina. Länsimainen media lisäksi assosioi islamilaisen tavan pukeutua – etenkin hijabin – naisten alistettua asemaa ylläpitäväksi välineeksi”. Tästä kielii myös Sipilän puhe esipuberteetti-ikäisistä pikkutytöistä ja näiden pukemisesta huiviin ja burkiniin.

Sipilä pohtii, miten huiviin pitäisi suhtautua eri kulttuureita kunnioittaen mutta samalla välttäen polkemasta naisten etuja. Vaikka Sipilän aikomukset varmasti ovat hyvät, hänen kolumninsa ei tässä ainakaan onnistu, sillä seuraavassa lauseessa hän viittaa Maryam Namazien näkemykseen siitä, miten tämä ”hyväksyy Britanniassa asuvan aikuisen naisen valinnan käyttää huivia, vaikka itse pitääkin huntua alistamisen välineenä”. Sipilän argumentti on siis hyvin epäselvä: Ollaan siis neutraaleja, mutta huivi on kuitenkin alistava elementti ja sitä käyttävät naiset ovat tavalla tai toisella uskonnon tai miesten ikeen alla?